HUOMIO UUSI OSOITE

Puusepänkatu 2D, 00880 Helsinki


Juomaveden kantaminen saaressa sijaitsevalle mökille on työlästä, ja siitä syntyy paljon roskaa. Tiia Söderholm sisaruksineen ratkaisi saarimökin juomavesipulmat AQVA PURE 2 -käänteisosmoosilaitteella.

Oma saari on monelle suomalaiselle unelmien huipentuma: syrjäinen, muusta maailmasta irrallaan oleva paikka, josta eivät lopu niin uimapaikat kuin täydellinen oma rauhakaan. Kaiken kruunaavat upeat järvimaisemat ja Suomen loputtomat kesäillat.

Tavaroiden, tarvikkeiden ja nykyajan mukavuuksien vieminen saareen on kuitenkin haasteellista. Kaikki, mitä mökillä kuluu, täytyy tuoda paikalle itse veneellä – yleensä jopa niin arkinen asia kuin juomavesi.

”Hanasta laskettavaa juomavettä alkaa arvostamaan hurjasti, kun mökki on saaressa”, toteaa Tiia Söderholm.

Söderholmilla, hänen sisaruksillaan ja heidän isällään on yhteisomistuksessa oleva saaristomökki. Sinne on nyt hankittu AQVA PURE 2 -käänteisosmoosilaite, joka puhdistaa ympäröivän järviveden juomakäyttöön sopivaksi.

”Tämä on mahtava keksintö! Uskomatonta. Oli vapauttava tunne, kun hanasta pystyi tuosta vain ottamaan juomavettä”, Söderholm sanoo.
 


Puhdas hanavesi helpottaa saarimökille menoa ja siellä oloa

”Veden kantaminen ja esimerkiksi vihannesten huuhtelu on tähän mennessä ollut hankalaa. Nyt kaikki onnistuu hanan alla helpommin”, Söderholm sanoo. ”Kun mökille on aikaisemmin kannettu vettä, on aina jouduttu miettimään, mihin kaikkeen siitä riittää. Voiko tässä vedessä vielä keittää perunat?”

Mökkiä käyttää välillä suurikin porukka, ja joukossa on pieniä lapsia. Mökille mennessä tavaraa riittää; mukana on niin retkisänkyä kuin syöttötuoliakin. Söderholmin mukaan viiden litran juomavesikanistereita voi viikonlopun aikana kulua viisi kappaletta.

”Kanisterit meinaavat monesti unohtua kauppareissulla, ja niiden vieminen veneellä on todella hankalaa. Olemme myös kierrätysihmisiä, joten jätteen määrä on kauhistuttanut meitä. Kesäloman aikana muovia kertyy iso määrä.”

AQVA PURE 2 -laitteisto on tehnyt saarimökistä entistä houkuttelevamman ajanviettopaikan.

”Tulee varmasti lähdettyä mökille useammin jatkossa”, Söderholm miettii. 


AQVA PURE 2 -laitteiston avulla puhtaan juomaveden saa saareen helposti

Suomessa kehitetty AQVA PURE 2-käänteisosmoosilaite, jollainen Söderholmin mökille asennettiin, on tehokas ja kompakti ratkaisu juomaveden puhtaus- ja riittävyysongelmiin. Pienestä koostaan huolimatta se tuottaa ison määrän puhdasta juomavettä nopeasti – jopa 16 litraa tunnissa. Lisäksi säiliöön mahtuu 10 litraa käyttövalmista vettä, joten vettä riittää suurissakin kulutuspiikeissä.

AQVA PURE 2 -laitteiston teho perustuu käänteisosmoosiin. Laitteen suuripinta-alaisen käänteisosmoosikalvon läpi pääsee vain puhdas vesimolekyyli. Kaiken kaikkiaan laitteisto suodattaa vedestä 85–99,9 % bakteereista, saasteista, mikromuovista, kalkista, maku- ja hajuhaitoista sekä erilaisista haitallisista kemiallisista yhdisteistä. Laitteisto suodattaa vedestä myös sinilevää. Jäljelle jää puhdas, hyvänmakuinen ja laadukas juomavesi. Juuri ennen veden laskemista hanasta vesi kulkee vielä jälkisuodatuksen läpi. Jälkisuodatus nostaa veden pH-arvoa ja poistaa vesitankissa seisseen veden mahdolliset maut ja hajut sekä tekee siitä raikkaan makuista.

Laitteiston ylläpito on vaivatonta. Ainoastaan suodattimet vaativat vaihtamista noin kerran vuodessa. Myös asennus käy helposti, vaikka asennustöissä suositellaankin kääntymistä LVI-alan ammattilaisen puoleen.

”Asennus ei ollut ollenkaan vaikeaa, ja laite mahtuu hyvin mökin keittiön tiskiallaskaappiin”, Söderholm sanoo.
 


Toimintavarma AQVA PURE 2 -laitteisto puhdistaa kaivo- ja järviveden

AQVA PURE 2 on edullinen, matalan kynnyksen vedenpuhdistusratkaisu moneen eri tarpeeseen. Laitteella saa huonolaatuisesta kaivovedestäkin täysin juomakelpoista.

Söderholmin mökillä oli aikanaan kaivokin. Se kuitenkin vaati ylläpitotoimenpiteitä kuten hiekan poistamista pohjasta, eikä veden laatua ikinä testattu.

Puhdistamalla veden suoraan järvestä siltäkin vaivalta säästyy, ja on varmuus veden laadusta”, Söderholm miettii.

Kaiken kaikkiaan AQVA PURE 2 on muutenkin erittäin toimintavarma kokonaisuus, sillä siinä ei ole pieniä tai liikkuvia osia, jotka voisivat mennä rikki. Juomavettä ei siis tarvitse kantaa saareenkaan pelkästään varmuuden vuoksi.



Lue lisää AQVA PURE 2 -käänteisosmoosilaitteistosta:

AQVA PURE 2



LUE LISÄÄ

Kokemuksia

HYVÄÄ JUOMAVETTÄ MERIVEDESTÄ ISON PERHEEN TARPEISIIN

Jan Bäckströmin mökillä juoma- ja käyttövesi suodatetaan merivedestä. AQVAn käänteisosmoosilaitteen teho riittää hoitamaan isonkin porukan vedenkulutuksen. ”Vesi ei ole kertaakaan päässyt loppumaan, vaikka meitä on usein seitsemän aikuista ja viisi lastenlasta lotraamassa.”

Lue lisää

Kokemuksia

Järvivedestä juomavettä mökille

Puhtaan juomaveden saaminen mökille voi joskus olla hankalaa. Jesse Rask ratkaisi pulman AQVA Finlandin käänteisosmoosilaitteistolla, joka puhdistaa läheisen järven vettä juoma- ja peseytymiskäyttöön. 

Lue lisää

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat ensimmäisenä tiedon uutuuksista ja eduista sekä ajankohtaista tietoa.

Tietosuojaseloste