HUOMIO UUSI OSOITE

Puusepänkatu 2D, 00880 Helsinki


Tuhansien järvien maassa vesi on ylpeyden aihe. Me teemme siitä vielä puhtaampaa. Jaamme taidon myös maailmalle.

Vesiautomaateista se alkoi

Jos nimi on enne, on selvää, että 16-vuotiaasta maailmalla messuja kiertänyt Juha Aalto hyppäsi vesibisnekseen ja perusti AQVA Finlandin. Todellisen sysäyksen antoi yhtiökumppani Pasi Rautalan tuoma tilaus Helsingin kaupungilta vuonna 2010. Vanhojen juomavesiautomaattien tilalle haluttiin ekologisempi vaihtoehto. Aalto ryhtyi toimeen, mutta Kiinasta tilatut laitteet osoittautuivat flopiksi, eikä niitä voitu toimittaa kaupungille.

Mies sisuuntui. Miten näin tärkeällä asialla kuin puhtaalla vedellä voidaan myydä täyttä kuraa? Aalto lähti etsimään parempaa vaihtoehtoa ja löysi. Kokemus terävöitti heti alussa AQVAn perustajalle tuotteiden testaamisen arvon. Laadunvalvonta onkin yksi AQVAn kivijaloista.

Ensimetreillä yhtiökumppanina oli LVI-alan yrittäjä Pasi Rautala. Sittemmin kumppaniksi tuli Ilkka Hämäläinen, liikkeenjohdon konsultti ja kauppatieteiden tohtori. Aallon ajatus omasta vesibrändistä sai uutta vauhtia.

Täh, puhdistettua vettä, puhtaan veden maassa?

Firman perusidea aiheutti alussa ihmettelyä. Puhdistettua vettä puhtaan veden maassa – miksi ihmeessä? Miksi suomalaista juoma- tai suihkuvettä pitäisi suodattaa?

Mökki- ja kaivovesien puhdistus sentään hyväksyttiin helpommin.

Ensimmäinen erä suihkusuodattimia jäikin varastoon seisomaan, kunnes eräs kampaaja löysi AQVAn suihkusuodattimen. Vaaleiden hiusten värjäyksessä oli ollut ongelmia: ne vihertyivät. Mutta pulma oli pian ohi. Suihkusuodatin puhdisti vedestä klooria ja metalleja ja hiustenväri säilyi kauniina. Kampaaja kirjoitti aiheesta blogin. Suodattimet myytiin kuukaudessa loppuun. Sittemmin suihkusuodatinta kehitettiin monipuolisemmaksi ja se on edelleen yksi AQVAn suosituimmista tuotteista,


Intohimoa ja maailmanmatkailijoita

AQVA oli alkuvuosina tukku, LVI-asennuksia, vedenpuhdistusta ja vesikalusteita julkisiin tiloihin myyvä yritys. Se toimi ja toimii edelleen laatumerkkien, kuten Dysonin ja Delabien maahantuojana. Verkkokauppa perustettiin 2013.

Juha Aalto oli tutkinut kaiken, mitä vedenpuhdistuksesta vain löysi. Jotta eteenpäin päästäisiin, joukkoon tarvittaisiin alan asiantuntija. Vuonna 2014 löytyi Otto Manninen, Euroopassa ja Afrikassa vedenpuhdistusprojekteissa mukana ollut alan intohimoinen ammattilainen.

Ala oli vielä suhteellisen kehittymätön, mutta kaksikon usko suodatettuun veteen oli vahva.

He kiersivät tehtaita ja messuja ympäri maailmaa. He halusivat löytää ratkaisun, jolla puhtaan veden luominen ja ihmisten elämänlaadun parantaminen onnistuisi parhaiten. He tahtoivat, että ihan tavallisillakin ihmisillä on varaa laitteeseen, josta tulevalla vedellä on turvallista täyttää vesilasi.

AQVAn ydin alkoi kirkastua. Otto Manninen on nykyään AQVAn vedenpuhdistusyksikön johtaja.


Oma laboratorio, paras laboratorio

Vedenpuhdistuksen puolella hommat sujuivat, mutta kaksikko huomasi, että maailmalta tilatut suodattimet eivät toimineet aina, kuten oli luvattu. Jos vedenpuhdistusta aiotaan tehdä pieteetillä, tarvitaan oma laboratorio, miehet totesivat. Se takaisi myös tarvittavan nopeuden, johon ulkopuoliset laboratoriot eivät olleet pystyneet. Niinpä AQVAn oma huippulaboratorio näki päivänvalon vuonna 2016. Ilman sitä ei oltaisi tässä. AQVAlle laboratorio on oman tuotekehityksen kannalta kaiken a ja o. Ilman sitä ei pystyttäisi ratkaisemaan asiakkaiden pulmia nopeasti, saati kehittämään parempia ja tehokkaampia ratkaisuja.




Parempaa elämänlaatua

Nykyään ihmiset tietävät, että Suomenkin putkiverkostot alkavat olla vanhoja ja kunnallisvedestä voi löytyä mm. homeita, kalkkia, rautaa, mikromuoveja ja lääkejäämiä. Vedensuodattimet käyttöön ottaneet ihmiset kiittävät raikkaan makuisesta vedestä ja mielenrauhasta, jota puhdas vesi tuo. Atoopikot ja muut kuivaihoiset kertovat iho-ongelmiensa vähentyneen.

Vesianalyysejä tilataankin AQVAlta entistä enemmän. Pyynnöt kerrostalojen kunnallisvesiongelmien tutkimisesta ovat lisääntyneet. Lisäksi omakotitaloansa myyvät haluavat testata vetensä ja hoitaa vedensuodatuksen kuntoon, ettei jälkikäteen tule sanomista. Yhä useampi haluaa helpottaa elämäänsä mökillä tai vapaa-ajan asunnolla. Järvi-, lampi- ja merivedestä saa sopivilla vedensuodattimilla hyvää juoma- ja käyttövettä.

Kotimaisuus kaiken keskiössä

Kesällä 2023 oli aika muuttaa uusiin toimitiloihin, jotka on rakennettu vastaamaan juuri AQVAn tarpeita. Uudet toimitilat mahdollistivat oman tuotannon, jossa valmistetaan niin vaihtosuodattimia kuin itse tuotteita. Toimitiloista löytyy myös entistä kehittyneempi testauspiste tuotteiden kehittämiseen, tutkimiseen ja testaamiseen.

AQVAlla on useita Suomessa valmistettuja Avainlipputuotteita, ja omassa tuotannossa valmistettavien tuotteiden määrä on jatkuvassa kasvussa. Myös tuotekehitys ja -testaus sekä laadunvalvonta tapahtuvat Suomessa omien asiantuntijoidemme toimesta. Omat modernit toimitilat mahdollistavat sen, että voimme yhä suuremmissa määrin pitää langat omissa käsissämme ja toimia ketterästi.

Suomessa sijaitseva oma tuotanto oli selkeä arvovalinta AQVAlle – kotimaisuus on kaiken perusta.

aqvan oma tuotanto Herttoniemessä



Maailmalle ja muovista eroon

Tänä päivänä AQVA on Suomen ykkönen kotivedenpuhdistuksessa eli suihku- ja juomaveden suodatuksessa. Kaivoveden puolella yritys on yksi suurimmista. Aqvalaisia on 14 ja määrä kasvaa.

AQVA on vahvasti matkalla omavaraiseksi vesitaloksi, joka suunnittelee, muotoilee ja valmistaa itse tuotteensa pääsääntöisesti Suomessa. Tarkoitus on tuoda vedenpuhdistusta ja valmistusta takaisin Suomeen ja Eurooppaan. Tuotteita on jo myynnissä ulkomailla, mutta Juha Aalto haluaa viedä suomalaisen vesibrändin isosti maailmalle. 

Kilpailuvalttina maailmalla on laatu. Tavarat tulevat silloin kun on sovittu ja tavara on sitä, mitä luvataan. Tuotteiden ekologisuus on myös merkityksellistä. AQVA haluaa vähentää muovin määrän vedensuodatustuotteissa minimiin ja käyttää ympäristöystävällisempiä valmistusmateriaaleja. Kehitystyö on käynnissä.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat ensimmäisenä tiedon uutuuksista ja eduista sekä ajankohtaista tietoa.

Tietosuojaseloste