HUOMIO UUSI OSOITE

Puusepänkatu 2D, 00880 Helsinki


”Vedensuodatin hanaan oli yllättävä, mutta mieluinen lahja. Suodatettu vesi maistuu paremmalta, eikä siinä ole kloori- tai lääkejäämiä, kuten vesijohtovedessä. Suvussamme jo puolella on sama laite.”

Piia Kosonen, 44, sai terveysalalla työskentelevältä siskoltaan lahjaksi AQVA ULTRA -hanasuodattimen. Kyseessä on vedensuodatin, joka liitetään hanaan.”Muistan vieläkin hetken, jolloin siskoni Päivi Jääskeläinen toi AQVA ULTRA hanasuodattimen pöydälleni ja sanoi: ’Tässä sinulle lahja. Laitapa se kiinni hanaan’.

Olin noihin aikoihin juuri sairastunut kivuliaaseen hortonin päänsärkyyn ja olin alla päin.

Terveysasioista hyvin perillä oleva lähihoitaja ja vyöhyketerapeuttisiskoni totesi, että koska olen niin paljon kotona ja juon paljon vettä, hanasuodatin on hyväksi minulle. Ilahduin ja innostuin niin, että asensin laitteen saman tien paikalleen.

Huomasin heti, kuinka iso ero suodatetun veden maussa ja hajussa oli verrattuna hanaveteen. Kyläpaikoissakin haistan saman tien kloorin ja veden hajun, kun täytän lasin hanasta.

Hanasuodatin varmistaa, että vesi on raikasta ja maistuu hyvältä”

Hanasuodatin on ollut minulle mieluinen lahja myös siksi, että terveydelliset asiat ovat minulle tärkeitä.

Vedensuodatin hanaan on helppo tapa varmistaa, että kotona juotu vesi on oikeasti puhdasta.

Juon päivittäin 3–4 litraa vettä ja olen lähes aina kotona, sillä kipukroonikkona jouduin kesällä jäämään lähihoitajan työstäni työkyvyttömyyseläkkeelle.

Näin suuren vesimäärän juonti on mielekkäämpää, kun tiedän, että se on varmasti puhdasta. Suodatetussa vedessä ei ole mitään ylimääräistä – ei klooria eikä metalleja, joita hanavedestä löytyy. Suodatettua vettä on myös ilo juoda, kun se on niin raikasta ja maistuu hyvältä. Tiedän, että se on terveellistä. Se on minulle iso asia.

Lisäksi olen nyt jo vuosia puhdistanut elimistöäni lääkkeistä. Aqvan hanasuodatin on siinäkin hyvä apu. Se suodattaa vesijohtovedestä lääkejäämiä.  

Vedensuodatin pääsee myös pojan uuteen kotiin

Meidän suvussa hanasuodatin on ollut tykätty lahja. Sisko on antanut sen minun lisäkseni ex-puolisolleen, lapselleen ja parille muullekin lähipiirissä. Hän toimittaa minulle aina myös vaihtosuodattimet. Sekin puoli on hoidossa!

Suvun seuraava hanasuodattimen saaja on jo tiedossa: juuri omilleen muuttanut 18-vuotias poikani. Hänellä on syntymäpäivä joulun lähellä. Todellinen tuplalahja siis!”

Haluatko varmistaa, että hanavetesi on puhdasta ja lääkejäämät ovat suodatettu juomavedestäsi pois? Tutustu laadukkaisiin hanasuodattimiimme:

AQVA-suodattimet hanavedelle

Lue lisää

Kokemuksia

Suihkusuodatin suojaa hiukset kloorilta ja metallikertymiltä

Hiukset takkuuntuvat, katkeilevat, kellertyvät ja vihertyvät. Hoitotuotteisiin ja kampaamoihin uppoaa rahaa, mutta niistä on vain apua vain hetken. Kuulostaako tutulta? Ongelman ydin voi löytyä yllättävästä paikasta: kotisi suihkusta.

Lue lisää

Kokemuksia

Lapsen allergiaoireet helpottuivat vedensuodattimen avulla

“En olisi ikinä uskonut, miten iso merkitys suodatetulla hanavedellä voi olla. Perheemme ei enää luovu puhtaasta vedestä”, Elina Väljä Turusta kertoo. Lue, miten Aqvan vedensuodatin vaikuttaa allergiaperheen arkeen.

Lue lisää

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat ensimmäisenä tiedon uutuuksista ja eduista sekä ajankohtaista tietoa.

Tietosuojaseloste