Silvopleen omistaja Satu Silvo: ”Minulla on ollut jo vuosia toiveena saada vedensuodattimet ravintolasaliin ja keittiöön”


Kun ravintolan ytimessä on laadukas, terveellinen ja puhdas kasvisruoka, myös vedellä on väliä. Näyttelijä Satu Silvon omistamassa luomupainotteissa kasvisruokaa ja elävää ravintoa tarjoavassa Silvopleessa asiakkaat saavat juodakseen AQVAn vedensuodattimella puhdistettua vettä.


20 vuotta kasviruoan ystäviä Helsingin Kallioon houkutelleen Silvopleen uudet tilat ovat lattiasta kattoon eettisesti suunniteltu. Satu Silvolle on tärkeää, että ravintolan arvot – puhtaus sekä luonnon ja ihmisen kunnioitus – kulkevat läpi linjan. 

”Ruoka on pääasia ja ruoan ympärillä tapahtuvat asiat. Meillä on vaativa asiakaskunta, jolle ruoan puhtaus ja eettisyys ovat tärkeitä asioita”, Silvo sanoo.

Myös veden puhtaus on arvossaan. Elävässä ravinnossa erityisesti, kuten luonnollisesti keittiössä yleensäkin, ravintoloitsija muistuttaa.

”Aina sanotaan, että meillä on Suomessa maailman puhtain vesi. Se pitää varmasti paikkansa, mutta putkistoissa on pulmia ja hanavedessä voi löytyä mikromuoveja, bakteereita ja hormonijäämiä. Se on aika hurjaa”, Silvo sanoo.

Lisäksi Helsingin kantakaupungissa vanhojen vesijohtoverkostojen pulmina voivat olla raudan, ruosteen ja kloorin tuomat makuhaitat veteen.
 


Satu Silvo yllättyi, kuinka nopeasti ja kätevästi vedensuodattimien asentaminen keittiöön kävi.
 

Ratkaisu hanaveden epäpuhtauksiin

Satu Silvo halusi ravintolaansa laadukkaat vedensuodattimet niin juomavettä puhdistamaan kuin keittiöhenkilökunnankin käyttöön. Hän ilahtui, kun apulaisravintolapäällikkö Maarit Mäntyharjulla oli heti ehdotus valmiina.

”Maaritin hyvien kokemuksien vuoksi meillä on nyt AQVAn vedensuodattimet salissa ja keittiössä. Olemme ihan fiiliksissä, kun olemme saaneet sen, mitä halusimme.”

Sillä, millaiseen veteen tarkkaan valitut kahvit, teet ja smoothiet tehdään, on merkitystä. Laadukkaiden raaka-aineiden maut, kuten kahvin aromit, pääsevät paremmin esille puhdistetussa vedessä. Lisäksi suodatettu juomavesi on se viimeinen silaus ravintolakokemukselle.

Nyt asiakkaat saavat napata lasiinsa hyvän ja raikkaan makuista suodatettua vettä suoraan vesihanasta. Vesipiste on kätevästi saarekkeessa, ruokavitriinien kupeessa.

Keittiöhenkilökunta saa puolestaan pestä, idättää ja liottaa raaka-aineita sekä ”kylvettää” versoja AQVAn vedensuodattimilla puhdistetulla vedellä. Keittiössä on kahdessa hanapisteessä AQVAn vedensuodattimet vesialtaan alla.

”Teemme niin paljon veden kanssa töitä, että on hyvä, että jopa käsienpesuvedet tulevat AQVAn suodatinlinjasta”, ravintoloitsija kiittelee.

Hänelle piste i:n päälle on se, että AQVAlla on suomalainen oma laboratorio Helsingissä. ”Arvomaailmamme kohtaavat.”
 

Puhtautta ja itsestään huolehtivaa väkeä

Aikoinaan Silvo lähti ravintolayrittäjäksi terveys ja hyvinvointi edellä.
”Sain itseni ravinnon avulla kuntoon. Se on muuttanut koko elämäni. ”
Hän halusi jakaa tätä viestiä muillekin.

Silvoplee on vetänyt väkeä Toiselle linjalle läheltä ja kaukaa. Ensin tulivat äidit ja lapset. Sitten remonttireiskat ja taksikuskit. Muusikot, taiteilijat ja ihmiset, jotka haluavat pitää itsestään huolta.
”Eräs kolumnisti kirjoitti, että jos hyvät miehet teidän elämästänne puuttuu naisia, menkää Silvopleehen”, Silvo nauraa.

Kun ravintola vastikään täytti 20 vuotta, Silvo sai postikortteja kolmen sukupolven porukoilta.

”Se oli upeaa. Tämä on käsityötä, ja ihmisiä on ajateltu alusta lähtien. Puhtaus tuo itsestään huolehtivaa väkeä ruoan ja juoman pariin”, Silvo toteaa. 
 


Silvopleessa asiakkaat saavat suodatettua ja raikasta vettä suoraan hanasta. Raikas vesi kruunaa puhtaista raaka-aineista tehdyn aterian.

 
Facebook Twitter Instagram Pinterest Youtube