Käänteisosmoosilaitekokonaisuus, joka tuottaa kaivo- tai järvivedestä vuorokaudessa 1440 litraa puhdasta vettä

  • Riittää helposti kattamaan keskimääräisen suomalaisen perheen vedenkulutuksen.
  • Poistaa vedestä myös muuten vaikeasti poistettavissa olevat yhdisteet, kuten uraanin, arseenin, fluoridin ja kloridin. Tuottaa kirkasta ja puhdasta vettä. Järven tai joen kiintoaine- ja humuspitoisuus vaikuttaa jonkin verran suodattimien riittoisuuteen, mutta tavallisesti esisuodattimet vaihdetaan kerran vuodessa ja osmoosikalvot kerran kahdessa vuodessa.
  • Sisältää kolmivaiheisen esisuodatuksen kiintoaineille, humukselle ja raudalle, AQVA L- koon suodatinpakettina.
  • Tekee puhdistettua vettä sisältyvään 200 litran tankkiin, joka toimii keskeytyksettömänä puskurina kulutuspiikkien aikana.
  • Vesitankissa veden pinnan automaattinen tarkkailu. Kun vettä käytetään, käynnistyy käänteisosmoosilaite pitääkseen tankin aina täynnä.
  • Suodattimia vaihdetaan veden laadun mukaisesti, esisuodatetulla vedellä osmoosikalvo kerran kahdessa vuodessa ja muut kolme kerran vuodessa.
  • Vedenpuhdistuskapasiteetti 1440 litraa on makeasta vedestä. Merivettä puhdistettaessa, eli suolanpoistossa, vuorokausituotto vaihtelee Suomenlahden vähäsuolaisemmasta vedestä, pohjoisen Itämeren runsassuolaisempaan. Tällöin vuorokausituotto on keskimäärin 600 litran paikkeilla.
  • Suolan poistossa teho on 90 - 95%.

Järjestelmäkokonaisuus sisältää:

  • Robust käänteisosmoosiyksikön (tuotekoodi: Robust)
  • Kolmivaiheisen esisuodatuksen kiintoaineille, humukselle ja raudalle, AQVA L- koon suodatinpakettina. (tuotekoodi: AQ3L-MF1-IRON-MAX)
  • 200 litran vesitankki tarvittavilla läpivienneillä, liittimillä ja automaattisella täyttöventtiilillä. Laskennallinen riittoisuus huippukulutuksen aikaan makeasta vedestä tuotettuna tällä säiliökoolla, on noin 260 litraa tunnissa. (tuotekoodi: 14020-V)
  • Yhden mikrometrin korvausilmasuodatin (tuotekoodi: AQ1M-MF1)
  • Lähes äänetön jakelupumppu puhdasvesitankilta kulutukseen, Grundfossin painevesiautomaattityyppinen. (tuotekoodi: Scala2)
  • Jälkisuodatus AQVA M-koon kotelossa (tuotekoodilla: 050403), joka varmistaa vesitankista otetun veden hygieenistä laatua.
  • Neutralointisuodatinpaketin, joka säätää pH-arvon sopivaksi ennen veden syöttämistä jakeluverkkoon. Sisältää luonnollista kalsiumia. (tuotekoodi: AQ1XL-PH)
  • Yhteet käänteisosmoosilaitteen liittämiseksi esisuodattimeen ja vesitankkiin

Kuvaus järjestelmäkokonaisuuden komponenteista ja liittämistavasta:

Tuotekoodi: AQ011


Kuvaus järjestelmäkokonaisuuden komponenteista ja liittämistavasta:

Saat halutessasi tiedon vastauksesta myös suoraan sähköpostiisi
question

Hei ! Meillä on mökillä käytössä Robust Ecosoft käänteisosmoosilaitteisto. Hankimme viime syksynä varalle uudet käänteisosmoosipatruunat, mutta emme huomanneet hankkia uusia itse Robust laitteen (alapuolelle tulevia) suodattimia. Onko niistä olemassa jokin paketti, vai mitkä suodattimet (tuotenro) tulee hankkia. Terv Juha Savisaari 040 5201694 juha.savisaari@gmail.com

01.07.2020
answer

Hei ja kiitos kysymyksestänne. Robust laitteeseen vaihtosuodatinpaketti löytyy tuotekoodilla CHV3ECOEXP.

02.07.2020
question

Mitä tarvitaan, kun nyt on olemassa kolmivaiheinen esisuodatus (HOH 10, 5, ja akktiivihiili), porakaivopumppu, lämminvesivaraaja. Ongelma on, että suodattimien teho ei riitä tekemään pintavesien sotkemasta vedestä kirkasta. Veden pitäisi riittää pesemiseen ja ruoanlaittoon keskimäärin 3 hlö. Hintatieto mukaan!

11.10.2017
answer

Hei, kerromme teille sähköpostitse tarkemmin vaihtoehdoista, mutta lähtökohtaisesti ensin tutkimme veden tai katsomme vesianalyysin tulokset, jos valmiit on jo olemassa. \n\nHumuksen eli pintavesien sekoittumista voidaan puhdistaa linjasuodattimilla, jos sitä ei ole kovin runsaasti tai käänteisosmoosilla, joka tekee vedestä jo täysin puhdasta. Käänteisosmoosin tullessa kyseeeseen, laitteiston eteen laitetaan lisäksi riittävä esisuodatus.\n\nMuut värin aiheuttajat vedessä voivat olla rauta ja mangaani.

12.10.2017
question

Hei! Minkä hintainen on käänteisosmoosikalvo? Entä vuosittain vaihdettava suodinpaketti. Sisältyykö putkisto hintaan? Takuuaika? Huoltoneuvonta Suomessa?

12.08.2017
answer

Hei, huoltoneuvontaa voitte saada helpoiten suoraan asiakaspalvelunumerostamme. \n\nAsennuksia tekeviä mm. yhteistyö LVI-liikkeitä, meillä löytyy eri puolilta suomea.\n\nLaitteen omia esisuodattimia on kolme, tuotekoodeilla: AC-PP-20, AC-YRN-20 ja AC-CTO-20.\n\nOsmoosikalvoja laitteessa on kaksi, tuotekoodilla: AC-OM-300. \n\nErillinen, pakettiin sisältyvä raakavesisuodatusyksikkö, sisältää myös kolme suodatinta. Ne löytyvät esimerkiksi valmiina pakettina tuotekoodilla: HB201MHUFEV. Mikäli laitetta käytetään meriveden suolan poistoon, on esisuodatusyksikön kokoonpano hieman eri.\n\nLaitteistolla on vuoden takuuaika.

14.08.2017